Vihreä Jämsä 2009

Mari Äikäs

Vihreä Jämsä ry:n aktiivit – 23. syyskuuta 2008 klo 14.05

aikas-mari-7237.jpgOlen 39-vuotias opiskelija-äiti Jämsän Vitikkalasta. Asumme Pellonkulman tilasta lohkaistulla tontilla 70-luvulla rakennetussa omakotitalossa. Talon tunnistaa melkein hoidetusta pihasta, jota tosin on vaikea erottaa kaikenlaisten aikuisten ja lasten pihalelujen alta. Olen haaveillut, että ihmiset puhuisivat talostamme “rehevän ja kukoistavan hedelmätarhan keskellä somasti nököttävänä kotina”. Kannattaisi ehkä lopettaa haaveilu ja alkaa hoitaa tätä tulevaisuuden hedelmätarhaa esim. huolehtimalla istutuksista niin että ne kuolemisen sijaan kasvaisivat.

Perheeseemme kuuluu paperitehtaalla työskentelevä mieheni ja neljä lasta. Vanhin tyttäremme on  perusmurkku, joka tosin myös hymyilee joskus. Seuraava tytär on iloinen ja hajamielinen alakoululainen, joka rakastaa hevosia ja simpukankuoria. Viisivuotias nuori isäntä on taistelijarobotti, joka on päättänyt ottaa Sini Sanaslahden yhdeksi vaimoistaan. Parivuotias pahnanpohjimmainen on perheen maskotti, puhelias ja tomera emäntä, josta usein lähtee uskomattoman kova ääni.

Olen vuoden 1988 ylioppilas Jämsänkosken lukiosta. Ensimmäiseltä koulutukseltani olen HSO-sihteeri, mutta koska en tuntenut oloani mukavaksi jakkupuvussa, hakeuduin parin työssäolovuoden jälkeen Tampereen yliopistoon. Siellä vierähti mukavasti 13 vuotta lapsien - ja gradunteon ottaessa mittaa toisistaan. Olen yhteiskuntatieteiden maisteri ja nyt opiskelen historiaa Jyväskylän yliopistossa. Haaveilen historian- ja erityisopettajan ammatista. Neljä edellistä vuotta olen opettanut Seppolan yläkoulussa näitä aineita. Tykkään yläasteikäisistä, mitä voidaan ehkä pitää lievästi omituisena luonteenoikkuna.

Liikunta on suuri intohimoni. Harrastuksesta on tullut myös työ, sillä ohjaan erilaisia ryhmäliikuntatunteja. En usko, että mikään voittaa sitä fiilistä, kun rankan ja hauskan tunnin jälkeen näkee edessään hikisiä ja hymyileviä ihmisiä. Ulkoliikunnasta suosikkini on suunistus, jossa toistaiseksi into on voittanut taidot. Ihana laji, jossa en niinkään pyri löytämään kaikkia rasteja, vaan  metsästä takaisin lähtöpaikalle.Silloin kun ehdin, luen kirjoja. Kadehdin kaikkia, jotka eivät vielä ole lukeneet Stieg Larssonin Miehet, jotka vihaavat naisia - trilogiaa. Se on huippuhyvä.

Olen ollut viimeiset neljä vuotta Jämsän kaupunginvaltuutettuna. Ehdolle lupautuessani pääteemani olivat lapset, luonto ja liikunta. Niitä olen pyrkinyt kaudellani edistämään, enkä näe syytä muuttaa teemojani tälläkään ehdokaskerralla. Demokratia on lempisanani ja oikeudenmukaisuus johtotähteni.

Kysele minulta valtuustokuulumisia!

Vihreä Jämsä 2009 on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu