Vihreä Jämsä 2009

Demokratia

Kaunis sana - demokratia

Demokratia – 2. lokakuuta 2008

Demokratia on sellainen sana, joka ääneen lausuttaessa saa ihon kananlihalle. Niin on se kaunis.

Antiikin kreikkalaiset kaupunkivaltiot ottivat hallinnossaan käyttöön sanan demokratia, joka tarkoittaa kansanvaltaa. Alkujaan kansanvalta ei tokikaan ollut koko kansan valtaa, vaan säädyltään oikeanlaisten miesten. Aikojen saatossa kansanvallan käsite laajeni ja sai jalansijaa muuallakin, onneksi myös täällä pohjoisessa periferiassa, Suomessakin, kohtalaisen kädenväänön jälkeen.

Demokratia tarkoittaa sitä, että jokaisella on oikeus sanoa mielipiteensä. Mielipiteitä vaihdetaan ja sitten äänestetään. Enemmistön tahto tulee yleensä voimaan. Kaikilla on säätyyn, sukupuoleen tai rahapussiin katsomatta käytössään yksi ääni, muiden kanssa tasavertainen. Vihreästi ajattelemme, että demokratia on hyvä kattokäsite monenlaiselle tasa-arvoisuudelle. Laajimmillaan se kattaa kaiken elollisen  huomioon ottamisen. Ajatella saa vapaasti ja ajatukset ilmaista ilman pelkoa vainosta  -  toki kenenkään  henkilöä loukkaamatta. Ihmisen arvoa ja arvostusta ei vähennä, vaikka hän olisi eri värinen, eri uskontoinen tai vaikkapa homoseksuaali. Demokratia ajatuksena kavahtaa myös luonnon riistämistä, samoin kuin yksilönkin. Se luottaa yhdessä luotuihin pelisääntöihin ja toimii niitä noudattaen.

Minulle demokratia tarkoittaa suvaitsevaa, toista kunnioittavaa, tasa-arvoista, sivistynyttä ja inhimillistä ajattelua ja yhteisöllisyyttä, joka turvaa näihin periaatteisiin. Olen ylpeä Suomesta ja siitä, kuinka yritämme luoda kaikki huomioon ottavaa, ympäristöämme arvostavaa ja tasapuolisesti kaikkien jäsentensä tarpeita ja toiveita kuuntelevaa yhteiskuntaa. Ranskan vallankumouksen sanoin: vapaus, veljeys ja tasa-arvo!

Vihreä Jämsä 2009 on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu